lauantai 23. joulukuuta 2017

Viimeinen postaus, sekä hyvää joulua!




Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
saat kulkea rajalla ajattomuuden.
Olet kimallus tähden, olet pilven lento,
olet kasteisen aamun pisara hento.
Et ole poissa, vaan luokseni saavut,
mukana jokaisen nousevan aamun.

14.6.2005-6.9.2017



Hei.
Tänne ei ole tullut kirjoiteltua pitkään aikaan ja tämä tulee olemaan tämän blogin viimeinen kirjoitus. Viimeisimmän postauksen jälkeen on tapahtunut kaikenlaista, en erittele nyt sen tarkemmin. Konkreettisesti pysäyttävin tapahtuma oli se, kun Kiia lopetettiin 6.9.2017.

Tarhauksen yhteydessä tapahtui onnettomuus, jonka seurauksena Kiialta meni takajalka vuohisen yläpuolelta poikki. Eläinlääkäri ehti tallille nopeasti ja hevonen päästettiin nopeasti pois kivuistaan.

Ehdin itse tallille siinä vaiheessa, kun piikit oli jo annettu ja Kiia makasi jo maassa. Pitelin Kiian päätä sylissäni, silittelin sen pehmeää poskea. Kuiskasin sen korvaan viimeiset salaisuudet, kiitin sitä kaikesta ja toivoin turvallisia polkuja sen viimeiselle matkalle. Tässä hetkessä ei ollut aikaa, eikä hälinää ympärillä. Ei ollut kipua, ei tuskaa. Olimme vain siinä, kaksin.
Makasin Kiian vieressä. Se oli seesteisin hetki, jonka olen elänyt. Minusta tuntuu, että tuo kyseinen päivä oli syyskuun ainoa aurinkoinen päivä. Todellisuudessa en tiedä, mutta tahdon ajatella niin. Aurinko lämmitti ja taivas oli sininen, seesteisyyden ja vihlovan surun lisäksi koin kiitollisuutta. Kiitollisuutta minulle annetusta mahdollisuudesta, johon olin tarttunut. Mahdollisuudesta luottaa ja rakastaa. 

Tällaisissa menetystapauksissa toiset voivat todeta sen olleen ”vain hevonen”. Annettaan se heille anteeksi, sillä miten he voisivat tietää. Jos sinulla ei ole koskaan ollut elämässäsi hevosta sydämesi vierellä, sitä ei ehkä voi ymmärtää. Kaikkineen se luottamus, voima, rakkaus, turva ja lohdullisuus. Sitä ei voi nähdä, eikä käsin kosketella. Se täytyy elää, sekä tuntea.

Kiia oli minulle kuin suojelusenkeli, se saapui oikeaan aikaan elämääni. Nyt se toimittaa tehtäväänsä pilvien päältä, vihreiltä laitumilta, heinäkasan vierestä, sänkipellolta, ruokakipoltaan. Minun muistoissani, jälkenä sydämessäni. 

Tähän syksyyn on mahtunut enemmän surua, kuin yhteenkään aikaisempaan. Voin todeta vaihtuvan vuoden olevan enemmän kuin tervetullut, ehkä se tuo mukanaan jotain hyvää.

Toivotan teille jokaiselle ihanaa joulua, nauttikaa läheistenne seurasta ja rakastakaa. Sytyttäkää kynttilä lämmittämään heitä, jotka sitä pilvien päällä tarvitsevat. Antakaa lämpöä myös heille, jotka ovat vierellänne.



Kiitos,
Ella





lauantai 21. marraskuuta 2015

Koulutreeniä uuden valmentajan opeissa

    Moi! Kuten viimepostauksessa lupailin, tässä olisi nyt postausta tiistai-illan kouluvalmennuksesta. Valmennus alkoi illalla klo 20:00, joten erikseen ei varmaankaan tarvitse kertoa miksei kuvia itse valmennuksesta ole. Käytetään kuitenkin postauksen värittämiseen sunnuntaina otettuja kuvia. Niitäkin ottaessa alkoi jo vähän hämärtää, joten ajavat asiansa sen puolesta aika hyvin ;) Kiian asennot ja oma ratsastukseni tosin oli valmennuksissa parempaa mitä kuvissa, tästä lisää myöhemmin.



   Valmentaja oli meille vieras, joten aloitimme kertomalla hieman itsestämme, niin ja myös niistä hevosista. Meitä oli myöhäisemmässä valmennuksessa vain kaksi ratsukkoa, joten saimme hyvin oppeja irti. Ehdimme Kiian kanssa kävellä alkukäynnit edellisen ryhmän lopputunnista, joten ''esittelyjen'' jälkeen aloimme lämmittelemään ravissa. Teen yleensä Kiian kanssa alkulämmittelyn melkein pitkin ohjin, joten vasta tämän jälkeen aloin keräillä ohjia,

   Valmentajan käskystä taivuttelimme ensin käynnissä ja sitten ravissa. Ohjeistuksena oli tehdä paljon erikokoisia voltteja molempiin suuntiin. Hyvien taivutusten jälkeen nostettiin vielä parit laukat molempiin kierroksiin pääty-ympyrällä.




   Tunnin teemana oli taivutukset; harjoitus aloitettiin käynnissä ja tehtävänä oli mennä pitkät sivut vastataivutusta (eli taivuttaen hevosta ulospäin). Tämän jälkeen suoristus ja hyvä kulmaan ratsastus. Lyhyet sivut olivat pääty-ympyrää varten. Kun tehtävä alkoi sujua parin toiston jälkeen käynnissä, siirryimme raviin. Kiialle tehtävä oli huomattavasti helpompi ravissa kuin käynnissä, sillä se jaksoi ravissa kantaa itsensä paremmin.

   Pääty-ympyröillä teimme laukan nostoja ja ne alkoivat meillä huonosti... Nostot olivat hätäisiä, tai päinvastoin laukkan nousi hitaasti. Tähän saimme vinkiksi reipasta ravia eteenpäin pienemmällä voltilla, jotta Kiia on varmasti taipunut sisälle päin. Vasta kun se on rauhoittunut, voi laukkaa alkaa valmistella ja sitten vasta nostaa. Loppua kohden alkoivat nostotkin sujua paremmin.


Vasemman kierroksen laukka on meille vielä vaikeaa. Kiian tasapaino on siihen suuntaan 
huonompi ja uskoisin itsenikin olevan hieman vino. 

   Ongelmanahan minulla ja Kiialla on ollut jo hetken aikaa, että se nojailee ohjalle ja kulkee liian matalassa muodossa. Valmentaja neuvoi ratsastamaan Kiian pohkeella ylös, ei ohjalla. Tämä toimikin paremmin, kuin hyvin. Huomasin myös itse automaattisesti jännittäväni käsiäni ja hartioitani paljon, mikä lisää raskautta työskentelyyn. Pienellä pohkeen puristuksella Kiia korjasi aika hyvin itsensä korkeampaan muotoon ja saimmekin kehuja siitä.

   Treenistä jäi todella hyvä mieli, varsinkin kun valmentaja oli erittäin positiivinen ja tsemppasi kokoajan. Sain hyviä ohjeita jatkoa varten; pitkät ja reippaat alku- ja loppu käynnit (kunnon nostamiseksi ja painon pudottamiseksi), enemmän pohkeella ratsastamista, rennompi käsi jne. Innostuin eilisistä opeista jopa niin paljon, että harjoittelimme Kiian kanssa tänään kahdestaan kentällä samoja harjoituksia. Menin ilman satulaa ja treenistä tuli taas hyvä mieli. Muoto säilyi korkeana ja Kiia oli hyvin kuulolla. Tästä on hyvä jatkaa!




 Heippa!

tiistai 17. marraskuuta 2015

neiti Vuonohevonen

    Moi! Neiti Vuonohevosen kuulumisia en olekkaan päivitellyt (taas) pitkään aikaan. Tervetuloa uudet -ja vanhat lukijat. Tämä blogi herää nyt. Aloitetaanpa taas sillä, että mitä meille kuuluu?

- Kiialle ja minulle kuuluu oikein hyvää; yritämme molemmat epätoivoisesti pudottaa painoa. Lämmin pihatto, tarjoiluna hyvää heinää. No, te tiedätte. Niin ja tämä kertoi siis enempikin Kiiasta, eikä minusta! Omaa painon pudotustani ei auta joulun (ja sitä myötä herkkujen) lähestyminen. Salikortti on hommattu (minulle) ja sinne suuntaankin tämän postauksen teon ja julkaisemisen jälkeen. Kiiaa odottaa illalla valmennus uuden valmentajan opeissa. Jännää!



    Tällä hetkellä minulla on työharjoittelua ja teen sitä tallilla, jossa Kiiakin asuu. Näin minulle jää aikaa myös muuhun urheiluun, kuten juurikin yllämainittuun salilla käymiseen. On ihan mukavaa, kun saa tehdä harjoittelun tutulla tallilla. Hommat ovat selviä ja tuttuja ja työ sitä mukaan stressitöntä. 

   Mites sitten Kiia yleensäkin, mitä sille kuuluu ja miten se voi?

- Pääosin hyvää. Kesän jalkaepisodista ei ole muistona kuin arpi ja pientä turvotusta, ne eivät elämää haittaa. Kiia asustaa nykyään pihatossa ja opettaa neljä vuotiaalle Pilkkeelle hevosena olemisen saloja. Pihatto on tehny Kiialle todella hyvää; se on rauhoittunut todella paljon. On mukavaa, että tallille on kiva mennä ja sieltä on (yleensä) lähtiessäkin hyvä mieli, jos tiedätte mitä tarkoitan.  Pihatto kuitenkin on tuonut mukanaan myös ongelman, mutta siitä lisää alempana. 



   Treenailut ovat entisellään, maastoilua, koulua, puomeja. Myös maastakäsittelyä, se tosin on vähän jäänyt nyt, kun sille ei ole ''huutavaa tarvetta'', Kiia kun toimii maastakäsin niin hyvin nykyään. Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, etteikö maastakäsittely olisi edelleen todella tärkeää. Uskon pohjimmaisena syynä Kiian rauhoittumiselle olevan luottamus, hyvänä kakkosena tulee juurikin se pihatossa asuminen. Meillähän on jo melkein 2 ja puolivuotta yhteiseloa takana. Luulen, että nyt vasta Kiia on oppinut kunnolla luottamaan minuun. 

    Niin, nyt siihen pihatto ongelmaan. Kiia ja Pilke asuvat pihatossa, josta lähtee niiden kahden yhteinen tarha, joka on aikalailla suorakulmion muotoinen. Kun tammat ovat pihatossa, ne tulevat rapsuteltaviksi. Samoin pihaton ulkopuolella hiekka alueella (n. 20x20 metriä), ovat oikein vastaanottavaisia ja ystävällisiä. Ongelmana onkin se, että kun ne ovat tarhan ''perällä'', ja niitä menee hakemaan, ovat ne erittäin vihaisen oloisia, lumivat ja kääntävät peränsä ihmiselle. Olemmekin miettineet, että onko se niiden reviiriä, minne eivät halua ihmisen tulevan? Loogisempaa kuitenkin olisi, jos puolustaisivat pihattoa samalla lailla...? Onko kellään vinkkejä/kokemuksia asiaa koskien? Kuulisin mielelläni. :-) 





   Nyt lähden tästä salille päin ja illalla sitten sinne valmennukseen. Kuvia ei valitettavasti ole valmennuksesta tulossa, mutta käytetään sunnuntaina otettuja sitten, kun teen postauksen.

   Ps. Kuten varmaankin huomasitte, myös tämän postauksen kuvat ovat noin kuukauden vanhoja... :D Mutta ei se kai haittaa, kun niitä ei ole kukaan kuitenkaan vielä nähnyt. ;)

Heippa!

torstai 3. syyskuuta 2015

Long time no see; mitä meille kuuluu?

Moi! Onhan siitä vierähtänyt jo pari kuukautta, kun viimeksi olen tänne kirjoitellut. Hups! En kuitenkaan rupea pyytelemään anteeksi, sillä minulla ei ole yksinkertaisestikaan ollut inspiraatiota bloggailuun. Mikään ei ole yhtä tylsää luettavaa kun ''väkisin'' kirjoitetut postaukset. Syysflunssa on nyt iskenyt minuunkin ja päätimpä nyt sitten tulla tännekin vähän päivittämään! :-)



Tuossa vähän kasvavaa liikalihaa, joka kasvoi kylläkin vielä tuosta.

Kaikenlaisia haavavoiteita ja suihkeita tuli ostettua... Puhumattakaan erilaisista
haavoihin laitettavista tyynyistä ja sidonnoista yms...





   Pari kuukautta takaperin kirjoitin postauksen Kiian jalasta, siihen pääsette painamalla tästä. Nyt on haava parantunut (monien mutkien jälkeen) täysin, mutta jalka kerää nestettä edelleen hieman. Se ei onneksi ole käyttöä haittaavaa ja turvotus laskee hieman liikutuksessa. Niin, sitten se parantumis prosessi; parin päivän jälkeenhän jalasta irtosivat tikit, se alkoi kasvaa liikalihaa jne jne... Lista on yhtä pitkä kuin penni, jonka kulutin apteekkiin tuona aikana. Vaikeuksien kautta voittoon, vai miten se meni? Nyt ollaan siinä pisteessä, että Kiia on terve ja olemmekin päässeet normaalisti treenailemaan jo vähän yli kuukauden verran.

  Kuluneeseen kuukauteen on mahtunut monipuolisia treenejä, kouluratsastusta, maastoilua, maastakäsittelyä, ohjasajoa, lännenratsastusta, puomijumppaa... Esteet ollaan nyt unohdettu hetkeksi, sillä Kiia on kerännyt sen verran elopainoa taas lisää. Minkäs teet kun poni joutui saikulle ja se pitää syömisestä... :-D En siis viitsi rasittaa hirveästi sen jalkoja nyt hyppäämisellä.

   Kuntoa ja lihaksistoa kohotetaan pikkuhiljaa ja vällillä tosiaan keskitymme ihan vain mielenvirkistykseksi juurikin esimerkiksi ohjasajoon. Se on meille molemmille uutta ja hieman haastavaa, mutta mielestäni äärimmäisen mukavaa puuhastelua! Myös lännenratsastus oli uusi kokemus meille molemmille ja sekin oli hauskaa! Tuntui kuin olisimme olleet Kiian kanssa psykologilla keskustelemassa asioista ja päässeet vihdoin yhteisymmärrykseen.

Kiian tukka sai uuden ilmeen viimeviikolla. HYI :D Nyt odotan, että se kasvaisi sen 
verran, jotta voisin vetää lyhyeksi koko harjan ja pois äkkiä tuon hirvityksen...



   Postaustahdista tulevaisuudessa en lupaa mitään turhaa, ettei kukaan joudu pettämään. Tulen kirjoittelemaan sitten, kun on kuvia, aikaa ja inspiraatiota, heippa!